Vappu on vuosi vuodelta alkanut tuntumaan tylsemmältä juhlalta, tänä vuonna pysyin sängyssä puolille päivin (eikä edes tehnyt tiukkaa!) ja ajattelin olla ensimmäistä vuotta ilman ylioppilaslakkiani. Kaivoin sen kuitenkin vaatehuoneesta esiin, kun halusin tarkistaa, mihin se on muutossa runtattu. Pidin sitä jopa hetken päässänikin, mutta se tuntui aika hiostavalta eikä mieheni ole minään vuonna innostunut pitämään omaa lakkiaan, en minäkään kovin kauaa jaksanut.

Vappupiknikeillä olemme muutaman kerran käyneet, mutta ne tuntuvat jokseenkin teennäisiltä, eivätkä ole hauskoja vaikka kuinka yrittää itselleen niin vakuutella. Tänä vuonna emme vaivautuneet järjestämään piknikkiä edes parvekkeellamme, vaan söimme rehdisti pöydän ääressä.

Vappumarssin suoritimme koko perhe asuinalueellamme, kun kävimme päiväkävelyn merkeissä tutustumassa lähiseudun uusiin teihin ja maisemiin. Seuraavaksi olisi ohjelmassa vielä simaa ja munkkeja, sitten voikin alkaa jo miettimään huomista ja arjen perusiloja.

IMAG0918-normal.jpg

Katsotaan millainen vappujuhlija Baby K:sta kasvaa, ehkä ensi vuonna olemme jo täysin eri mieltä Vapun riemuista!

-sofia