Maanantaina kävimme koko perheen voimin neuvolassa, vaikka oikeastaan aika oli varattu vain äidille. Kaikki oli oikein mallillaan ja sykekin saatiin jo kuulumaan. Neuvolan täti oli kyllä ehkä kiinnostuneempi Baby K:sta, joka leikki innoissaan koko tunnin ajan. Baby K sai myös ihmetystä osakseen, kun hänellä on jo noin vuoden ikäisen taitoja (mm. kävelee taaperokärryjen kanssa, taputtaa käsiään yhteen ja tekee 'erikoistaputuksia') ja hän on niin lunkki tyyppi.

Oli kiva käydä tämä viimeinen kerta tässä neuvolassa ihan omalla terkkarilla ja oli ihan kiva, että koko perhe näki vielä häntä. Vähän haikeaa lähteä muualle, mutta vaikuttaisi, että uudessa paikassamme on asiat paremmin.

Huomenna menemme Baby K:n ja kummitädin kanssa katsomaan Suomenlinnan telakointia. Toivottavasti ei sada, jotta voisimme ottaa kameran mukaan. Sieltä saisi varmasti kivoja kuvia.

Uuteen asuntoomme pitäisi käydä tekemässä ensi viikolla muuttotarkastukset, isin piti hoitaa ajanvaraus siihen. Baby K täyttää 9 kuukautta ja saa aloittaa hapanmaitovalmisteet, tätä on odotettu! Lisäksi lähdemme vähän maaseudun rauhaan katsomaan ukkia pitkästä aikaa.

Olen aloittanut jouluaskartelut (muutenkin kuin korttien osalta, jotka ovat jo valmiina pinoissa) ja tuntuu, että ideoita tulee koko ajan lisää. Eilen tein neljä käpypalloa kesällä keräämistäni männynkävyistä ja styroxpalloista. Se oli oikeastaan todella hauskaa! Vielä vähän kultamaalia ja hilettä pintaan, niin niistä tulee kivat koristeet uuden keittiön ikkunalle. Lisäksi olen vähän maalaillut, jos vaikka jotkut joululahjoista saisi hoidettua sillä...

Päätin sittenkin ostaa pari callunaa ja sypressin yhteen isoon ruukkuun. Alunperin ajattelin tyhjentäväni vain kesäkukat ruukuista ja roudaavani tyhjät ruukut mukanamme. Mutta nyt ajattelinkin, että on kiva saada portaalle joku istutus lyhdyn lisäksi, eikä joulukuussa enää mistään saa mitään. Yhden ison ruukun voisin jättää kuitenkin joulukuuselle... Mistähän muuten pääkaupunkiseudulla kannattaa hakea kaunis ja edullinen (oikea) kuusi?

-sofia

PS. Käy kurkkaamassa handmadebysofime.blogspot.fi!