En ollut kovin kiinnostunut Iholla-sarjan ensimmäisestä kaudesta, sillä siinä oli jotain pikkujulkkiksia. Toista kautta seurasin todella tiiviisti, koska se kertoi aivan tavallisista naisista. Mietin toisinaan jopa, mitä itse olisin sen kuvausajanjakson aikana tehnyt ja kertonut kameralle. 

Nyt haetaan taas uusia tyyppejä uuteen Iholla-kauteen, tällä kertaa miehiä. Ehdotin miehelleni, että hän hakisi siihen. Olin varma, että saisin vastaukseksi hymähdyksen ja virnististyksen, mutta sainkin pienen hiljaisuuden, jonka jälkeen hän sanoi kuulleensa saman ehdotuksen jo työpaikallaan. Luulen, että hän jopa pienen hetken harkitsi asiaa. Vaikkei kyllä missään vaiheessa sanonutkaan, ettei hakisi. Kysyi vain, kuvaisimmeko me vain kotona.

Hakea vai eikö hakea?

-sofia