Aika on taas ihan hurahtanut ohi. Olemme viettäneet paljon aikaa isovanhemmilla, kun asunnossamme on tehty vuositakuukorjauksia ja olimme sitkeässä flunssassa. Olen ottanut vähän enemmän omaa aikaa, koska lupasin tehdä sen itselleni tänä vuonna. Kaksi vuotta tulikin oltua vain lasten kanssa ja vuodenvaihteessa tuntui, että nyt pitää päästä aikuistenkin pariin. 

Viikari täytti tammikuun lopussa kaksi vuotta. On ihan hurjaa ajatella, että hänestä on kasvanut jo niin iso poika! Veijarikin täyttää tasan kuukauden päästä vuoden!

Kävimme taas Viikarin ja Veijarin kanssa Vantaan Taidemuseossa Värikkäitä ääniä -työpajassa parisen viikkoa sitten. Oli hauska seurata, kuinka Viikaria ei enää yhtään pelottanut mennä putken läpi, vaan se oli parasta koko pajassa. Veijarikin liikkui huoneesta toiseen ja kurkki verhojen raoista aivan innoissaan. Paja on kyllä niin hauska kokemus koko perheelle (isi tosin ei ole meillä päässyt mukaan, kun hän on ollut ahkerana töissä) ja siellä saa touhuta energiat aivan loppuun.

IMG_8673.jpg

Piipahdimme poikien kanssa myös mummulla ja vaarilla, mistä tulikin vähän ihmettelyitä, miksi minä lähden isin vanhemmille yksin poikien kanssa. Mutta eipä ollut oikeastaan muitakaan suunnitelmia ja kivahan se on heistäkin nähdä näitä vauhtivekkuleita välillä, ja kun isillä kuitenkin töitä riittää. Ulkoilimme, ja ihmettelimme omenapuiden leikkausjuttuja vaarin kanssa. Veijari oli niin mummun perään, varmaan muistaa, kun jutteli mummun kanssa jo parikuisena meidän olohuoneessa muiden rakentaessa terassia ulkona.

IMG_8722.jpg

Linnunpönttöhommia vaarin kanssa

Ilmoitin meidän perheen perhepartioon, nyt odottelemme että toiminta lähtisi käyntiin. Muskarin laitoimme vähäksi aikaa jäihin, koska ilta-aika tuntui vähän huonolta juuri nyt. Lähdin myös mukaan MLL:n toimintaan ja innolla odotamme sieltäkin nyt uusia kontakteja poikien kanssa. Ensi viikolla menen tapaamaan uutta ystäväämme ja myöhemmin keväällä myös pojat pääsevät touhuihin mukaan.

Omaa aikaa olen järjestänyt osallistumalla erilaisiin taiteen lyhytkursseihin. Kävin Papershopin järjestämän akvarellikorttipajan, joka kesti yhden illan. Syksyllä aloittamaani seurakunnan kuviskurssia on laajennettu tänä keväänä yhteen toisen seurakunnan projektiin, joka toteutetaan yhteistyössä kirjoittajien ja draamaryhmän kanssa. Siellä olen käynyt joka lauantai muutaman tunnin, viimeeksi pääsin myös näyttelemään ja koko tuotanto nähdään myöhemmin keväällä. Ilmoittauduin myös Vantaan Taidemuseon taidegrafiikan kurssille, olen niin pitkään halunnut tehdä taas syväpainantaa, mutta sen tekeminen kotioloissa on ehkä vähän liian vaikeaa. Lisäksi olen käynyt salilla aina, kun isin työvuorot ovat antaneet periksi.

IMG_8537.jpg

Papershopin akvarellikorttikurssin tuloksia

IMG_8001.jpgIMG_7813.jpg

Viikarin kummitäti tuli noin viikoksi käymään Suomessa, kun hänellä on muutama pakollinen tehtävä täällä hoidettavana. Hän on ollut meillä muutaman yön, joten pojat ovat taas vähän totutelleet ja tutustuneet häneen. Huomenna mummu ja vaari tulevat käymään meillä, kesärenkaiden vaihto olisi kai edessä. Sunnuntaina menemme mummin kanssa Kevätmessuille, se on jokavuotinen perinteemme. Saa nähdä, lähteekö Viikari mukaan, hän on jo ehtinyt olla kahdesti siellä mukana.

IMG_8943.jpg

Kävimme Vohvelipäivän kunniaksi Ikean vohvelibuffetissa kummitädin ja poikien kanssa, oli hyvää!

Nauttikaa ihanista kevätpäivistä, kohta saa jo kylvää suoraan avomaalle!

-sofia

IMG_8777.jpg